Ohita navigaatio

Hallitusneuvotteluissa suunnitellaan jättileikkauksia koulutukseen

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan hallitusneuvottelijat suunnittelevat valtiovarainministeriön esityksen pohjalta jopa 50 prosentin leikkausta vapaan sivistystyön rahoituksesta. Tällä olisi rajuja seurauksia muun muassa työllisyydelle, jatkuvalle oppimiselle, kansan hyvinvoinnille ja alueelliselle tasa-arvolle. Leikkausten seurauksena moni oppilaitos joutuisi panemaan lapun luukulle, todetaan 14 tahon yhteisessä kannanotossa.

Laajasti työntekijöitä, oppilaitoksia ja koulutuksen järjestäjiä edustava joukko nostaa esiin, miten monitahoisia seurauksia leikkauksilla olisi.

Leikkaus vaarantaisi työllisyys- ja osaamistavoitteet 

Leikkaus vapaasta sivistystyöstä vaikeuttaisi tulevan hallituksen työllisyystavoitteeseen pääsemistä.

Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat esimerkiksi kansanopistot, kansalaisopistot, opintokeskukset ja kesäyliopistot. Niissä tarjotaan ammatillista täydennyskoulutusta sekä opetetaan arjessa ja työelämässä tarvittavia perustaitoja, kuten tietotekniikkaa ja vieraita kieliä. Näin edistetään työkykyä ja työllistymisen edellytyksiä.

Työllisyysvaikutuksista puhuttaessa ei voida sivuuttaa myöskään leikkauksen vaikutusta vapaan sivistystyön työpaikkoihin. Esimerkiksi 70 miljoonan euron leikkaus vastaisi laskennallisesti yli 130 pienimmän oppilaitoksen lopettamista.

Koulutustason nostolle uusi este

Toteutuessaan leikkaus heikentäisi myös edellytyksiä nostaa kansan koulutustasoa, sillä moni kesäyliopistokin joutuisi todennäköisesti lopettamaan toimintansa. Samalla korkeakouluopintojen alueellinen saavutettavuus kapenisi rajusti.

Vapaa sivistystyö on tärkeä matalan kynnyksen väylä kohti yliopisto- ja ammattikorkeakoulututkintoja. Kesäyliopistot järjestävät vuosittain 65 000 opintopisteen edestä korkeakoulutusta, ja kaikkiaan vapaan sivistystyön oppilaitoksissa suoritetaan vuosittain korkeakouluopintoja noin 100 000 opintopisteen edestä.

Oppilaitosverkoston harveneminen osuisi kipeimmin pieniin paikkakuntiin

Oppilaitosten lakkauttaminen iskisi erityisesti pieniin kuntiin, joissa harrastus- ja opiskelumahdollisuuksia on jo ennestään vähemmän kuin isoissa kaupungeissa.

Tämä lisäisi syrjäytymistä ja kiihdyttäisi entisestään alueiden ja eri puolilla Suomea asuvien eriarvoistumista. Kansalaisten sivistykselliset oikeudet eivät enää toteutuisi Suomen perustuslain mukaisella tavalla.

Ketterästä osaamisen edistämisestä ei ole varaa leikata

Vapaaseen sivistystyöhön osallistuu vuosittain yli 1,5 miljoonaa suomalaista, ja iso osa opiskelijoista on työttömiä, eläkeläisiä ja opiskelijoita. Kurssimaksujen korotuksilla ei voitaisi paikata leikkausten jättämää aukkoa rahoituksessa.

Korotukset voisivat jopa estää koulutusta eniten tarvitsevien osallistumisen koulutukseen. Jos rahoituksesta lähtee puolet, pitää kurssimaksut jopa tuplata. Kun elinkustannukset ovat muutoinkin nousseet, monella ei olisi enää varaa osallistua oppilaitosten toimintaan.

Tärkeää on sekin, että eri puolilla Suomea on jatkossakin ketterään reagointiin kykeneviä oppilaitoksia. Esimerkiksi Venäjän aloittaman hyökkäyssodan seurauksena Suomeen saapuneet ukrainalaiset pääsivät vapaan sivistystyön oppilaitosten ansiosta todella nopeasti ja joustavasti kotoutumista edistävään koulutukseen.

Turvataan oppimisen edellytykset, ei tuhota niitä

Toteutuessaan leikkaus iskisi rajusti koko kansan edellytyksiin oppia läpi elämän matalalla kynnyksellä uutta. Vapaan sivistystyön opinnot auttavat tutkitusti ylläpitämään toimintakykyä ja mielenterveyttä sekä ehkäisemään syrjäytymistä ja masentumista. Yhden vapaaseen sivistystyöhön käytetyn euron on arvioitu tuottavan yhteiskunnalle jopa yli viisi euroa. Tuotto syntyy siitä, että sosiaali- ja terveysmenot vähenevät samalla kun opiskelijan työelämätaidot ja motivaatio itsensä kehittämiseen lisääntyvät.

Tulevan hallituksen pitää turvata koko vapaan sivistystyön oppilaitosverkon toiminnan edellytykset, ei tuhota niitä.

Allekirjoittajatahot ja yhteyshenkilöt medialle

  • Aikuisopettajien liitto AKOL
  • Akava
  • Bildningsalliansen 
  • Finlands svenska lärarförbund FSL
  • Kansalaisopistojen Liitto KOL J
  • Kansanopistoyhdistys 
  • Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 
  • Opintokeskukset ry 
  • Sivistystyönantajat 
  • STTK 
  • Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK 
  • Suomen kesäyliopistot ry 
  • Suomen Kuntaliitto ry 
  • Vapaa Sivistystyö ry 

Lue myös blogikirjoitus ”Vapaa sivistystyö sivistyksen ja osaamisen kehittämisen  lähteenä”.

Tapahtumat

Yhdistyksemme

Aikuisopettajien liitto AKOL ry:n tehtävänä on toimia aikuisopetuksen alalla toimivan jäsenistönsä oikeuksien, taloudellisen ja sosiaalisen aseman turvaamiseksi sekä ammatillisen ja järjestöllisen osaamisen kehittämiseksi.

Yhdistyksemme toimintaa hoitaa yhdistyksen puheenjohtaja ja hallitus. Aikuisopettajienliitossa on jäsenenä n. 1800 aikuisopettajaa ja -kouluttajaa jäsenyhdistyksissä.