Aikuiskoulutus tuottaa osaavaa ammatillista työvoimaa kentälle!

Aikuiskoulutus tuottaa osaavaa työvoimaa kentälle

Viitisen vuotta sitten sain vastuulleni haasteelliselta vaikuttaneet opiskelijaryhmän. Nokian Renkaat vähensi väkeä ja pitkäaikaisista työntekijöistään huolehtivana firmana se yhdessä työvoimaviranomaisien kanssa hankki irtisanotuille työntekijöilleen koulutuspaketteja. Tampereen Aikuiskoulutuskeskukseen tuli uutta alaa opiskelemaan kaksi opiskelijaryhmää, toinen logistiikka-alalle ja toinen sote-alalle. Minä sain ohjaukseeni lähihoitajaksi tähdänneet. Heitä oli yhteensä 12, 3 miestä ja 9 naista.

Alkuhaastatteluissa selvisi, että suurin osa porukasta oli ollut todella pitkään edellisen työnantajansa palveluksessa. Pisin renkaantekijän työura oli eräällä jo yli 55-vuotiaalla rouvalla. Renkaille oli menty suoraan kansakoulusta (!) ja työvuosia oli kertynyt yhtäjaksoisesti 41 vuotta. Ryhmän opiskelijat olivat työskennelleet teollisissa tuotantotehtävissä eli ns. haalarihommissa ilman varsinaista ammatillista koulutusta.

Vanhan ja uuden ammattialan välinen ero oli tässä tapauksessa melkoinen. Rengastehtaalla varustauduttiin kuulo- ym. suojaimin työvuoron alussa ja ikään kuin muututtiin hiljaisiksi tuotantoketjun osasiksi. Mieshenkilö kuvasi entistä työtään näin: ” Trukin ovi kiinni, Peltorit päähän ja äänikirjaa tulemaan.” Nyt piti ponnistaa vuorovaikutusammattiin, jossa työvälineinä toimivat paljolti puhe ja oma persoona. Moni opettajakollega tuolloin pohti, että onnistummeko muovaamaan duunareista hoitajia melko napakaksi suunnitellun opintojakson mittaan ja kuinka he mahtavat kiinnittyä vaativaan koulutukseen ja täysin uudelle alalle.

Huolet osoittautuivat nopeasti turhiksi. Opiskelijat olivat heti alusta alkaen todella motivoituneita. Uudet asiat koettiin kiehtovina ja uusi ala houkuttelevana. Omaa oppimiskykyään epäilleet, iäkkäämmät ryhmän jäsenet saivat tukea nuoremmilta. Heidän spontaanisti muodostamansa opintopiirin kaltainen tukikuvio toimi täysin omaehtoisesti varsinaisen koulutyön ulkopuolella. Toinen toistaan tsempaten he selättivät pelätyt lääkelaskut ja muut koulutuksen haasteelliset kohdat.

Ensimmäiset työelämäjaksot osoittivat, että erilaisissa oloissa hankitut työelämätaidot kääntyivät notkeasti uuden ammattialan vaatimusten mukaisiksi. Työelämäpalaute oli suorastaan ylistävää. Työmoraali oli kaikilla korkea ja vuorovaikutuskin sujui hienosti. Asenne työtä kohtaan oli jokaisella kohdallaan. Uuden alan erilainen luonne tuntui heistä hienolta. ”Ei olla koneen jatkeita, vaan ajattelevia ihmisiä.” Tässä ei vähätellä teollista työtä, vaan pyritään kuvaamaan opiskelijoiden kokemusta.

Tämä opiskelijaryhmä opiskeli vielä ”vanhanaikaisen” ryhmämuotoisesti eli opintojaksot sekä koulululla että kentällä toteutuivat tasatahtiin. Kaikki 12 suorittivat tutkintonsa hyvin ja kiitettävin arvosanoin, kaikki valmistuivat määräajassa ja kaikki sijoittuivat suoraan koulunpenkiltä alan töihin. Heidät työelämä ihan vei käsistä. Sote-ala sai uusia osaajia ja tehtaalta irtisanotut saivat uuden alun elämäänsä. Vielä voisin mainita, että rengastehtaan työtilanne muuttui tämän ryhmän koulutuksen kestäessä ja montaa heistä houkuteltiin takaisin vanhaan ja selvästi uutta paremmin palkattuun työhönsä, mutta kukaan ei lähtenyt.

Irtisanotuista renkaantekijöistä lähihoitajiksi -case osoittaa aikuiskoulutuksen vahvuudet. Aikuiset kohdataan aikuisina, heidän vahvuutensa nähdään ja osataan kääntää voimavaraksi. Aikuispedagogiikka on taitolaji, jonka oppii syvällisemmin sitä tekemällä. Tutkintokoulutus on vaativaa, mutta osaavassa ohjauksessa se onnistuu. Myös ryhmämuotoisen koulutuksen mahdollistama vertaistuki toimii. Työelämä saa kaipaamiaan uusia osaajia vetovoima- ja työvoimapula-aloille. Työllisyysaste nousee yhteiskunnassa. Aikuiskoulutuksen hyödyt ovat laajoja ja pitkäkestoisia. Toivon, että lajiamme osattaisiin arvostaa enemmän myös päättäjien keskuudessa. Ja myös vaalien jälkeen.

Petri Karoskoski

AKOL ry, hallituksen jäsen