Ohita navigaatio

Ajanhallinnasta avaimia syksyyn!

Yhtenä AKOL, SKO, TOOL-työhyvinvointihankkeemme lähikoulutuksena järjestimme jäsenistöllemme heti syksyn työrupeaman alkuun sopivan ajanhallintakoulutuksen. Telkkaristakin tuttu toimittaja, tilaisuutemme kouluttaja Anna Perho aloitti esityksensä toteamalla, että ajanhallinta on arvojen hallintaa ja kehotti osallistujia pohtimaan, mikä oikeasti on itselle tärkeää ja mihin aikaansa kannattaa käyttää. Hyvin usein luullaan, ettei kiireeseen voi itse vaikuttaa, mutta se ei pidä paikkaansa. Kyse on omista arvovalinnoista, niiden priorisoinnista sekä oman aikansa suunnittelusta. Osallistujat listasivat useita asioita, jotka he kokivat haitallisina ja sellaisina, joista haluaisi eroon. Sen jälkeen pureuduttiin siihen, mitä näille voisi tehdä ja mihin kaikkeen ylipäänsä itse voi vaikuttaa ja saada aikaan muutosta. Perhon mukaan nopein tapa hoitaa ajanhallintaa on ottaa vastuuta ja tehdä aidosti valintoja. Jos muut tekevät valinnat puolestasi, hallinnan tunne vähenee, mikä puolestaan vähentää omaa hyvinvointia ja ajanhallinnan mahdollisuuksia.

Perho painotti kuitenkin, että muutokset vaativat aikaa, joten ns. pikadieetit eivät tässäkään asiassa toimi. Kävimme koulutuksessa mm. läpi sitä, miten jaksottaa työpäivänsä ja viikkonsa muistaen varata aikaa myös niille asioille, joita itse pitää arvossa. Myös sähköpostien suhteen mietimme ratkaisumalleja, jotka helpottavat päivittäistä ajankäyttöä. Useilla osallistujilla olikin omia, hyviä käytänteitä ja vinkkejä, jotka ovat auttaneet heitä rauhoittamaan esim. viestitulvaa ja jaksottamaan työtehtävien hoitamista.

Perhon mukaan nykyisin paljon vallalla oleva multitaskaus sisältää suuria vaaroja, koska se kuormittaa aivoja, keskittymiskyky heikkenee ja iso osa ajasta menee täysin hukkaan. Lisäksi hän monen muun kouluttajan tavoin korosti sitä, että aina ei tarvitse tähdätä siihen täydelliseen suoritukseen tai kaikkein parhaaseen; hyvin usein keskitaso tai ihan hyvä taso riittää. Hän esitteli useita hyviä menetelmiä, joita kannattaa ottaa käyttöön liiallisen stressin ja kuormittuneisuuden välttämiseksi. Tauottaminen ja to do-listat toimivat hänen mielestään myös hyvin.

 

Koulutus oli onnistunut ja osallistujilta satoi paljon kiitosta. Vaikutti siltä, että saimme sekä hyviä työvälineitä että myös paljon pohdittavaa omaan ajankäyttöömme liittyen. Ihan varmasti jokainen meistä miettii vähän uudesta näkökulmasta omia arvojaan ja niiden priorisoimista, kun suunnittelee seuraavia työviikkojaan.

 

Ulla Kangasniemi

SKO ry

Tapahtumat

Yhdistyksemme

Aikuisopettajien liitto AKOL ry:n tehtävänä on toimia aikuisopetuksen alalla toimivan jäsenistönsä oikeuksien, taloudellisen ja sosiaalisen aseman turvaamiseksi sekä ammatillisen ja järjestöllisen osaamisen kehittämiseksi.

Yhdistyksemme toimintaa hoitaa yhdistyksen puheenjohtaja ja hallitus. Aikuisopettajienliitossa on jäsenenä n. 1800 aikuisopettajaa ja -kouluttajaa jäsenyhdistyksissä.