Ohita navigaatio

Englanninkielistä tutkintokoulutusta puhtaus- ja kiinteistöpalvelualalla / Further Vocational Qualification in Cleaning and Property Services

Turun AKK sai Opetus- ja kulttuuriministeriötä järjestämisluvan englanninkieliseen puhtausalan koulutukseen. Lupa on sekä perus- että ammattitutkintoa varten ja se astui voimaan vuoden 2023 alussa.

Tällä hetkellä tarjoamme puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkintoa, jota toteutamme oppisopimuskoulutuksena. Ensimmäinen ryhmämme aloitti 31.1.2023 ja heitä oli aloittaessa vain neljä henkilöä, mutta ryhmä on kasvanut kevään aikana ja meillä on tällä hetkellä ryhmässä 11 opiskelijaa.

Meillä on koulutukseen niin sanottu jatkuva haku, joten koulutukseen voi hakeutua ja aloittaa opinnot milloin tahansa. Lukujärjestys alkaa aina alusta joka tammikuussa ja elokuussa. Seuraava starttipäivä on 31.8.2023

Opetusta meillä on kerran viikossa klo 13.00–16.00 ja suomen kielen opetusta on kerran kuukaudessa. Tämän lisäksi meillä on ollut toinen kouluttaja, joka on opettanut ryhmälle tutkinnonosan ’’Asiakaslähtöisten puhtaus- ja kiinteistöpalvelujen tuottaminen’’.

Oppisopimiskoulutus on erittäin suosittu koulutusmuoto puhdistuspalvelualalla varsinkin yritysten näkökulmasta, sillä noin 80 % opinnoista suoritetaan alan yrityksessä palkkatyössä ja loput oppilaitoksessa. Loput 20 % suoritetaan lähiopetuksena Turun AKK:n Artukaisten toimipisteellä. Erillistä työssäoppimista ei opiskelijoilla siis ole, sillä he ovat oppisopimuksella ja heillä on jo tutkintoon hakeutuessaan alan työpaikka. Myös työpaikkaohjaajat ohjaavat opiskelijoita englannin kielellä.

Opiskelijat tulevat erilaisista taustoista ja he ovat kotoisin muun muassa Kosovosta, Ukrainasta, Filippiineiltä, Venäjältä, Romaniasta, Moldovasta ja Keniasta. Viimeisimmät opiskelijat ovat tulleet Suomeen ja työllistyneet alalle vuonna 2022. Pisimpään Suomessa olleet ja alalla työskennelleet ovat olleet Suomessa lähemmäs kymmenen vuotta.

Varmistamme opiskelijoiden suomen kielen oppimista tarjoamalla heille suomen kielen opetusta kerran kuukaudessa. Suomen kielen osaaminen on heillä eri tasoilla, sillä osa ei osaa juuri yhtään suomen kieltä ja osa heistä on A2.2-B-tasolla. Suurin osa opiskelijoista käyttää työkielenään englantia, ja he asioivat myös arkisissa asioissa englanniksi, esimerkiksi käydessään lääkärin vastaanotolla – vastaanottoajan saaminen voi vain kestää normaalia kauemmin.

Englanniksi opettamisella ei ole suurta vaikutusta opettajan työhön kuten opetuksen suunnitteluun. Eniten aikaa on tällä hetkellä vienyt opetusmateriaalien kääntäminen, sillä valmista englanninkielistä materiaalia on todella vähän ja se on pääosin vanhentunutta, kuten Siivoustyön käsikirja vuodelta 1998. Uusi painos Siivoustyönkäsikirjasta julkaistaan englanniksi syksyllä 2023.

Koen, että puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinnolle on tarvetta ja kysyntää myös englanniksi tulevaisuudessa. Turun seudulla palveluliikkeillä saattaa olla jo 80–90 % työntekijöistään englanninkielisiä. Julkisella puolella kielitaitovaatimuksena on edelleen suomen kieli, joten suurin osa julkisen sektorin työntekijöistä hakeutuu opiskelemaan puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkintoa suomeksi omaehtoisena koulutuksen ja oppisopimuksella.

Tarvitsemme lisää työperäistä maahanmuuttoa, sillä esimerkiksi julkisen sektorin kokonaismäärästä pääsee eläkkeelle 30–35 % vuoteen 2030 mennessä ja tästä määrästä on siivoustyötä tekeviä 40–45 %, eli nyt töissä on 10 henkeä ja vuonna 2030 saman työn suorittaa 5,5 henkilöä.

PuKi at ryhmäkuva
1: Osan opiskelijoiden kanssa tekemässä ylläpitosiivous harjoituksia | Doing maintenance cleaning exercises with some of the students

Turku Adult Education Centre was given a permit by the Ministry of Education and Culture to organise English training of cleaning services. We now have a permission for both the basic and vocational degrees. The permission came into effect at the beginning of 2023.

We currently offer a degree in Further Vocational Qualification in Cleaning and Property Services that we implement as an apprenticeship. Our first group started on the 31st of January 2023, and there were only four students at the beginning, but the group has grown during the spring, and we currently have 11 students in the group.

We have a so-called continuous application for education. This means that you can apply for education and start your studies at any time. The training schedule always starts at the beginning of every January and August. Our next starting date is the 31st of August 2023.

We have lessons once a week from 1 pm to 4 pm and there are Finnish language lessons once a month. In addition to this, we have had another trainer, who has taught the group the unit ”Provision of Customer-Oriented Cleaning and Property Services’’.

Apprenticeship training is a very popular form of training in the cleaning service industry, especially from the point of view of companies, because approximately 80% of the studies are carried out as paid work at a company in the industry and the rest at an educational institution. In our case the remaining 20% is carried out as face-to-face teaching at the Artukainen location. So, the students do not have separate on-the-job learning, because they already have a job in the field when applying for the degree. Workplace trainers also guide students in English.

The students come from various backgrounds and there are students from countries like Kosovo, Ukraine, the Republic of the Philippines, Russia, Romania, Moldova, and Kenya.

The most recent students came to Finland and were employed in the cleaning industry in 2022. Those who have been in Finland the longest and worked in the cleaning industry have been in Finland for closer to ten years.

We ensure that the students learn Finnish by offering them Finnish lessons once a month. The students’ knowledge of the Finnish language is at different levels because some of them know almost no Finnish and some of them are already at the intermediate level. Most of the students use English as their working language and deal in English in everyday situations, for example when visiting a doctor’s office – it may just take longer than normal to get an appointment.

Teaching in English does not have a very high impact on the teacher’s work, like for example on in planning. the teaching materials has been the most time-consuming part of the work, because almost all the existing materials are in Finnish and the ones that are in English are outdated like the manual for cleaning, from 1998. A new edition of the Cleaning Manual will be published in English in autumn 2023.

I feel that there is a need and demand for Further Vocational Qualification in Cleaning and Property Services also in English in the future. Cleaning companies of the Turku region may already have a situation that 80–90% of their employees speak English. In the public sector, the language proficiency requirement is still Finnish, and therefore most public sector employees apply to study the Further Vocational Qualification in Cleaning and Property Services in Finnish as a self-motivated education or as an apprenticeship training.

We need more work-based immigration, because for example 30–35% of the total number of people in the public sector will retire by 2030 and 40–45% of this number are doing cleaning work. When you get right down to it, there are ten people working now and in 2023 five people will do the same job.

Puhtaasti Huomiseen 17.5.2023
2: Puhtaasti Huomiseen -tapahtuma 17.5.2023, vas. Terhi Rummukainen (Turun AKK), Anniina Nieminen (Turun AKK) ja Sirkku Murtomäki (Kristall Pro) | Puhtaasti Huomiseen event 17st of May 2023, from left Terhi Rummukainen (Turun AKK), Anniina Nieminen (Turun AKK) and Sirkku Murtomäki (Kristall Pro)

Blogin kirjoittaja:
Anniina Nieminen
Puhtauspalvelualan opettaja / Teacher in Cleaning and Property Services
Turun AKK

Tapahtumat

Yhdistyksemme

Aikuisopettajien liitto AKOL ry:n tehtävänä on toimia aikuisopetuksen alalla toimivan jäsenistönsä oikeuksien, taloudellisen ja sosiaalisen aseman turvaamiseksi sekä ammatillisen ja järjestöllisen osaamisen kehittämiseksi.

Yhdistyksemme toimintaa hoitaa yhdistyksen puheenjohtaja ja hallitus. Aikuisopettajienliitossa on jäsenenä n. 1800 aikuisopettajaa ja -kouluttajaa jäsenyhdistyksissä.